Olet täällä

Kuntalaisille paljon käytännön tietoa terveyspalveluista

Kärsämäen terveyskeskukseen on koronatilanteesta huolimatta turvallista tulla. Älä jää selkeiden oireiden ilmetessä kotiin, vaan ole puhelimitse ajoissa yhteydessä terveysasemalle, jossa terveydenhuollon ammattilainen arvioi tilanteesi. Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto ylläpitää hyvinvointia epidemian aikana ja sen jälkeen. Hoidon tarpeen arvio -puhelimessa on takaisinsoittojärjestelmä. Kuuntelethan nauhoitteen ohjeistuksen kokonaan ja toimit ohjeistuksen mukaisesti. Ethän katkaise puhelua, sillä muutoin takaisinsoittojärjestelmä ei tallenna puhelinnumeroasi takaisinsoittoa varten.  Reseptiuusinnat, omien tietojen katselu onnistuu Kanta.fi-palvelun kautta Omakannasta.

Muistutamme myös varotoimenpiteenä, että vastaanotolle tulee saapua korkeintaan 10 minuuttia ennen varattua aikaa. Toivomme, että saavut vastaanotolle yksin tai yhden saattajan kanssa. Pyydämme asiakkaita myös pitämään odotustiloissa riittävän turvavälin muihin asiakkaisiin. Riskiryhmäläisten kohdalla käytämme riittäviä suojavarusteita. Ylimääräistä asiointia terveysaseman tiloissa pyritään välttämään ja esimerkiksi todistukset postitamme potilaalle.

Kaikilta vastaanotto- ja päivystyspotilailta tiedustellaan hengitystieoireita. Tämä ei vaikuta hoidon saamiseen, vaan auttaa ohjaamaan potilasta oikeaan paikkaan. Terveysasemalla toimii erillinen pandemiavastaanottohuone ensiavun tiloissa, jonne ohjataan hoitoon kaikki hengitystieoireiset potilaat. Koronanäytteenotto on aloitettu terveyskeskuksen ulkopuolella 25.5. ajanvarauksella.

Avosairaanhoito
Lääkärille ja sairaanhoitajalle voi saada aikoja myös muissa kuin päivystyksellisissä asioissa.  Vastaanottoaikoja annetaan toistaiseksi viikoksi eteenpäin hoidon tarpeen arvion jälkeen. Usein vastaanottokäynti voidaan korvata puhelimessa tapahtuvana vastaanottona. Seuraamme koronatilannetta ja tarvittaessa toimintaa mukautetaan ja jo annettuja aikoja saatetaan joutua perumaan tai muuttamaan puhelinajoiksi.

Neuvola
Terveydenhoitajien vastaanottotoiminta jatkuu supistetusti. Neuvolakäynnit jatkuvat raskaana olevien ja alle 1-vuotiaiden osalta.  Lisäksi terveydenhoitajat tarkastavat 4- ja 6-vuotiaita lapsia.  Lääkäriaikoja on rajoitetusti. Ajanvaraus neuvolaan puhelimitse, terveydenhoitaja tavoitettavissa kesällä ma, ti. Muulloin yhteys poliklinikalle.

Ryhmämuotoiset toiminnat on peruttu.

Kouluterveydenhuolto
Kouluterveydenhoitajat jatkavat syksyllä/talvella uusien ekaluokkalaisten tarkastuksia.

Mielen hyvinvoinnin yksikkö
Vastaanottotoiminta jatkuu normaalisti. Yhteydenotot ensisijaisesti puhelimitse.

Fysioterapia
Ajanvaraustoiminta on käynnistynyt. Fysioterapeutin arvion perusteella myös yli 70 -vuotiaat voivat tulla vastaanotolle. Kesäkuun lopusta alkaen fysioterapia toimii ma-ke heinäkuun loppuun ja elokuussa normaalisti joka arkipäivä.

Ryhmätoiminta on toistaiseksi tauolla.

Suun terveydenhuolto
Hammashoitolaan saa aikoja myös muissa kuin päivystyksellisissä asioissa.  Kesäkuussa vastaanotolle kutsutaan tarkastuksiin ja hoitoon pääsääntöisesti lapsia ja nuoria.

Oikomishoidot jatkuvat kiireellisyysjärjestyksessä.

Yhteystiedot ja lisätietoja verkkosivuiltamme www.karsamaki.fi/palvelut/sosiaali-ja-terveyspalvelut/